Martat toimintasuunnitelma ja toteutunut toiminta
2026
Tammikuu
13.1. ja 20.1. tiistaina Ilomantsin kaikkien marttayhdistykset tapasivat kuntosalilla klo 17.30. Minna Kettunen oli lupautunut opastamaan kuntosalilaitteiden käytössä. Tutustumiskerralla kuntosali on maksuton. Ensimmäisellä kerralla oli 18 marttaa mukana ja laitteita testailtiin Minnan opastuksella ja puheensorinaa oli kiva kuunnella. Lähteminen oli ollut vaikeaa mutta hyvällä mielellä lähdettiin kotiin ja seuraavalla viikolla uusinta, koska kaikki halukkaat eivät päässeet mukaan.
26.1. Kierrätystä ja kasviproteiinia. Tilaisuuden järjestää Ilomantsin martat ja Maaseudun arjen kestävät kiertotalousratkaisut -hanke. Tapahtumassa käytiin läpi lajittelua, erityisesti muovien ja valmistettiin kasviproteeiini-iltapala. Tilaisuus oli avoin ja maksuton kaikille martoille ja toiminnasta kiinnostuneille. Porukkaa kertyi 23 henkilöä, mutta mukavasti mahduimme Piirolan keittiöpäätyyn. Illan anti on saanut kiitosta, Maarit Sallinen Uusoksa aiantuntijana.
Helmikuu
12.2. Hallituksen kokous Piirolan Pihassa, tilien tarkastus ym. vuosikokous asiat. Koko hallitus koolla, asiaa ja pohdintaa 2 tuntia.
Maaliskuu
3.3. Rotinat vietiin vuoden -26 ensimmäiselle ilomantsilaiselle vauvalle, 3.1. syntyneelle pojalle. Vauvan äiti on yhdistyksemme jäsen, viemisinä lämmittävä shaali ja bostonkakku.
4.3. MARTAT KUTOO SUKKAA – TERVETULOA MUKAAN! Rentouttava tapaaminen kutimen, seurustelun, kahvittelun parissa. Kasvisproteiini voileipiin tutustumista. Kantapään valmistuksessa ohjeistusta. Päivätapaamiseen on helpo syrjäkylän marttojen saapua kauppakeikalla.
22.3. Ilomantsin yhdistyksen vuosikokous Piirolan Piha klo 13.
Huhtikuu
3.4. - 5. 4. Pääsiäisruokailu seurakuntakeskus Eliassa
28.4. Pihasuunnittelu ilta klo 17.00 Katri Valassa. Niina Rimpiläinen ohjaa suunnittelun poluille.
25.4. Marttaliiton vuosikokous
Toukokuu
23.5. Marttaralli
Kalapäivä Mutalahdessa
Kesäkuu
11.6. Kesäteatteri Kermansavella + Valamo, kokopäiväretki (ilmoitus ja aikataulu etusivulla).
Piirakkapaja
Junnukokki toiminta?
Heinäkuu
1.7. Yhdistysten toripäivä
26.7. Martan päivä
Iljan praasniekka
Lauri Jäniksen ohjaama näytelmä (neuvottelut auki)
30.7. Riihi-ilta, marttatoiminnan esittely, yhteistyö ev. lut. srk:n kanssa
Elokuu
29.8. Valtakunnallinen sienipäivä, josta alkavat sieniviikot.
Päiväkodin lasten kanssa metsäpäivä. Päivämäärä auki.
Syyskuu
Keväällä ravitsemusterapeutti ilta, kertomaan tämän hetken ravitsemussuosituksista Katri Valan kulttuurikeskuksessa klo 17. Siirtyy syksyyn.
22.-28.9. Marttailuviikko
Marttojen kirkkopyhä ja sadon siunaus (yhteinen)
Lokakuu
Marttojen kekrikekkerit
Puurokuu
Marraskuu
Ruokakurssi
Joulukuu
Joulupuuro
Toimintasuunnitelmiin voi tulla muutoksia ja tarkennamme lähempänä tapahtumia, päivämääriä ym.
Hallitus